Laura


Olen tällä hetkellä 21-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija. Synnyin Turussa, mutta muutin perheeni mukana 6-vuotiaana Vampulaan, jossa asuin koko lapsuusikäni. Ala-asteen kävin Vampulan Sallilan koulussa, jossa tapasin jo ensimmäisellä luokalla tulevan aviomieheni, Pekan. Olimme koko ala-asteen ajan samalla luokalla. Yläasteelle siirryimme Huittisiin ja olimme rinnakkaisluokilla. Yläasteen aikana me Vampulalaiset pidimme tiukasti yhtä, joten ystävystyin Pekankin kanssa. Ystävyytemme jatkui vielä peruskoulunkin jälkeen, vaikka minä menin lukioon ja Pekka ammattikouluun. Samalla koulubussilla sentään vielä kuljimme (ainakin silloin, kun Pekka ei mennyt koulumatkoja kevarilla). Vapaa-ajallamme olimme paljon yhdessä kaveriporukkamme kanssa ja lopulta kävi niin, että Pekan 18-vuotis synttärijuhlissa päädyimme yhteen ja aloitimme seurustelun. Samoihin aikoihin muutin myös ensimmäiseen omaan asuntooni Huittisiin. Kihloihin menimme 1.3.2004 kotona, mutta sormukset ostimme käytännön syistä vasta vähän myöhemmin. Kihlajaiskahveja joimme vasta toukokuun puolessa välissä ja pari viikkoa myöhemmin juhlimme Taivassalossa valkolakkiani ja Pekan valmistumista.

Muutimme kesällä 2004 Turkuun ja nyt asumme kaksiossamme jo kolmatta vuotta. Opiskelin neljä kuukautta viittomakieltä Eurajoella Pekan armeijan aikana ja seuraavana syksynä pääsin sisään Diakonia-ammattikorkeakouluun lukemaan viittomakielen tulkiksi. Nyt opiskelen Diakissa toista vuotta. Häitämme olemme suunnitellet kuumeisesti jo jonkin aikaa ja juhlimme niitä 30.6.2007.